Miller Genuine Draft

Darren tarttui kaksin käsin painavaan, pitkävartiseen lekaan, nosti sen korkealle päänsä päälle ja iskin moukarin paalun päähän. Mäjäys kuului, ja paalu upposi jälleen muutaman sentin kuivaan ja kovaan Arizonan maahan. Darren pyyhki hikeä kasvoiltaan, tarttui jälleen lekaan ja antoi taas uuden iskun paalulle. Jälleen tömähti, ja paalu oli taas vähän syvemmällä.

Joe seurasi Darren työskentelyä vierestä ja pyyhki hikeä kasvoiltaan. Jo pelkkä Darrenin työskentelyn seuraaminen sai Joen hikoilemaan. Aurinko porotti täydeltä terältä, eikä tuulen vireestä ollut tietoakaan. Miehet olivat ahkeroineet hevosaitauksen parissa aamusta lähtien. He olivat saaneet jo kymmenkunta paalua maahan, jotka valmiina muodostaisivat reilun neliönmuotoisen aitauksen, jossa hevoset voisivat rauhassa ulkoilla.

Paksut paalut, halkaisijaltaan noin kaksikymmentä senttiä, oli eilen haettu serkun työmaalta, jossa ne olivat jääneet tarpeettomiksi. Veljekset olivat nousseet aikaisin aamulla ylös, ajaneet avolava-autolla serkun tilalle kymmenen kilometrin päähän, pinonneet paalut lavalle ja ajaneet takaisin. Perillä kotitilalla Joe ja Darren olivat teroittaneet kirveellä paalujen toisen pään, jotta paalut uppoaisivat paremmin preerian kuivaan maahan. Teroitettuaan paalujen päät toinen veljeksistä oli hakulla pehmittänyt maata, ja toinen oli lapioinut maata syrjään. Valmiiseen kuoppaan oli asetettu paalu ja paalun viereen teline, jolta pääsi paremmin moukaroimaan paalua. Loppu olikin raakaa työtä, moukari kädessä, uudestaan ja uudestaan, isku iskun jälkeen, sentti sentiltä, hikipisara hikipisaralta. Välillä oli haettu lisää paaluja ja telinettä siirretty uuden reiän kohdalle. Ja taas moukaroitu.

– Nyt saa riittää, ei jaksa enää, sanoi Darren.

– Lyödään vielä yksi niin saadaan tämä sivu valmiiksi, ehdotti Joe.

– Seuraavaksi lyön sinua, jos en pian saa jotain juotavaa.

– Lyö vaan, mutta tiedät, miten viime kerralla kävi.

– No, se oli silloin. Selvinpäin teen susta hakkelusta.

– Älä yhtään uhoa velipoika. No mennään sitten huilaamaan.

Darren laskivat moukarin maahan ja asteli veljensä perässä talolle.

Darren istahti kuistilla olevaan tuoliin ja jäi katselemaan preeriaa, joka jatkui silmänkantamattomiin, ainoastaan lännessä tasangon lakeutta häiritsivät punaiset vuoret, jotka nousivat kuin tyhjästä kohti taivasta. Darren otti märän paidan päältään ja kuivasi sillä hikistä ruumistaan. Paita tuli hiestä likomäräksi, aurinko ja työnteko olivat tehneet tehtävänsä. Darren oli tottunut tekemään ahkerasti töitä, mutta viimeaikoina ikä oli alkanut jo painaa, ja jokainen päivä oli taistelua.Myös kipeä polvi vihoitteli ja muistutti, ettei vanhuus tullut vaivoitta.

Joe tuli kuistille ja ojensi veljelleen pullollisen kylmää Milleriä. Veljekset pyöräyttivät korkit irti ja viskasivat ne kuistilla olevaan sankoon. Korkit kilahtivat sangoin reunoihin ja asettuivat aloilleen sangon pohjalle muiden korkkien seuraksi.

Kylmä pullo tuntui hyvältä kädessä. Veljekset kilauttivat pulloja kevyesti yhteen ja kaatoivat kylmää olutta kurkusta alas. Oluet oli nopeasti juotu, ja Darren kävi hakemassa toiset. Taas korkit napsahtivat auki ja lensivät sankoon.

– Kyllä tässä kelpaa katsella preeriaa ja juoda olutta, sanoi Darren.

– Onhan tää raikasta, mutta töitä tässä on vielä edessä. Ei aitaus olutta juomalla valmistu.

– Maku on raikas, mutta hieman mauton. Oluessa pitää olla makua ja luonnetta, niin kuin naisessa.

– Äääh, älä jaarittele, tää on olutta ja sillä hyvä.

– Pullokin on kaunis ja varsinkin tää etiketti tässä: mustaa, valkoista, kotka, kultainen olut taustalla ja valkoinen vaahto.

– Älä houri velihyvä, vedä se olut loppuun, niin lähdetään hommiin.

– Voi, kun voisi vain katsella tässä preeriaa, kuunnella varpusten viserrystä ja juoda olutta.

– Nyt mennään, sanoi Joe, otti hatun tuolin nojalta ja lähti kävelemään kohti seuraavaa pylvästä.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Darren joi viimeiset kulaukset Milleriä, puki paidan päälleen ja asteli Joen perään. Pian preerialla kumahteli taas ontot kumaukset, toinen toisensa perään, jotka kuuluivat kilometrien päähän. Ainoastaan välillä kumaukset hiljenivät pidemmäksi aikaan, mutta jatkuivat taas vähän ajan kuluttua uudelleen. Vasta auringon laksettua kumaukset vaimenivat preerialla ja antoivat tilaa kalkkarokäärmeiden kalinalle ja lintujen viserrykselle. Pieni tuulenvire nosti pölyä ilmaan ja heilutti preerian pensaita. Hevoset hirnahtelivat tallissa ja kojootti ulvoi preerialla. Talossa oli hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi ainoastaan Joen epätasainen kuorsaus, ja Darrenin patjan natina, kun hän kääntyi kyljeltä toiselle.

Käki-kataja

Lammin sahdin valmistama Käki-katajaolut on suomalaista olutta viimeisen päälle. Jo oluen nimi Käki tuo mieleen suomalaiset metsät, ja käen kukunnan, jonka kuulee yksinäinen retkeilijä keskellä suomalaista metsää. Retkeilijä voi olla keittelemässä aamukahvia tai grillaamassa päivällä makkaraa, kun muutaman sadan metrin päästä kuuluu käen kukuntaa. Käki-oluen etikettikin on pelkistettyä, mutta melko tyylikästä suomalaista muotoilua. Mustakeltaisen etiketin keskellä on käki pesässä pötköttömässä, todellinen käenpesä. Pullonkaulan etiketissä on vielä karkeasti piirrettyjä katajanmarjaoksia, jotka lisäävät mielikuvaa kuivista kankaista, joilla katajat kasvavat ja puskevat marjoja tämän hienon suomalaisen oluen mausteeksi. Ainut miinus muotoilulle on taas tämä iänikuinen suomalainen olutpullo, joka laskee Käen visuaalista nautintoa. Hieno Käki olisi ansainnut tulla pullotetuksi hienompaan ja mielikuvituksellisemmin muotoiltuun pulloon.

Kun kaadan oluen tuoppiin, vaahtoa ei muodostu juuri lainkaan, mutta huomioni kiinnittyy Käen upeaan oranssinruskeaan väriin. Tämä on todella kauniin väristä, silmä oikein lepää kauniissa ja tasapainoisessa värissä, jossa pienet ilmakuplat pyrkivät kohti oluen pintaa.

Käki on maultaan erittäin miellyttävä ja maukas. Olussa on selvästi makua ja sopivasti raikkautta. Maistuuko oluessa liekö katajanmarjat, ohra vai mallas, mutta erittäin onnistunut ja tasapainoinen olut on kyseessä. Täytyy vielä mainita Käen eduksi, että sitä saa reilun parin euron hintaan marketeista, joten ei mikään kovinkaan kallis olut. Myös mieto ja miellyttävä jälkimaku löytyy tästä oluesta, mikä kruunaa makunautinnon. Käki sopii erinomaisesti ihan sinällään nautittuna – mutta voin kuvitella, kuinka mainiosti se passaa esimerkiksi herkullisen pastan tai vaikkapa muikkujen ja perunamuusin kanssa kesällä ulkona nautittuna. Käki on kukkunut ja kannuksensa ansainnut.

Lancaster Bomber

Koff III

Tänään en maistellut mitään ulkomaisia erikoisuuksia, vaan kippasin perinteistä, kotimaista Koffin kolmosta. Tätä juomaa olen ehtinyt elämäni aikana kumota kurkusta alas jo satoja litroja, joten tuttu tuote kyseessä. Eihän se Koffin kolmosen maku mitenkään kummoinen ole: mieto vaalea lager, jossa jälkimaku on kuin vettä juotua. Väriltään Kohvi on melko vaalean keltainen, mutta vaahtoa syntyy reilusti, valkoista ja kuplaista. Ei tätä kotimaista lageria kannata maistelu mielessä nauttia, sen verran väljähtäneen makuista se on. Kotimainen Koff sopii silloin, kun tarkoituksena on juoda paljon ja humaltua sekä ennen kaikkea, päästä halvalla. Tätä voi kitata sen kummemmin miettimättä pullo tolkulla: mausta ei jää mielikuvia, mutta kuupan saa sekaisin – niin kuin suurimmalla osalla suomalaisista tarkoituskin taitaa olla.

Onhan se Koffin lagerilla pitkä historia ja joitain palkintojakin se on kai voittanutta. Onhan se mahdollista, että Koffin maku on niin tuttu, että kaikki uusi ja vieras maistuu erilaiselta, paremmalta. Vaikka tällä kertaa kaadoin oluen tölkistä tuoppiin, täytyy antaa hieman sapiskaa suomalaisten perinteisten olutpullojen muotoilulle, mikä ei taatusti palkintoja ole voittanut. Mielestäni Koffin pullo on harvinaisen mielikuvituksettomasti muotoiltu, eikä muotoilua ole uusittu ilmeisesti vuosikymmeniin. Pullo sisältää selkeitä kaarevia linjoja, mutta kyllä tämä muotoilu on selvästi menneiden vuosikymmenien tuote. Nykyään kaivattaisiin voimakkaampia linjoja ja yllättävämpiä ratkaisuja. Tietenkin pullot kiertävät hyvin palautuksen kautta, ja uuden pullon muotoilu ja valmistus nielisi pitkän pennin, mutta voisi sitä siitä huolimatta uudistua välillä.

Estrella

Tämä olut, jos mikä, on suunniteltu nautittavaksi suoraan pullonsuusta kevyesti rannetta kääntämällä. Pullon muotoilu suorastaan vaatii, että heti korkin avattua, pullon pitkään kaulaan tartutaan muutamalla sormella ja kaadetaan vaaleaa, kylmää lageria kurkusta alas. Ensimmäisiä kulauksia vielä säestää kauniit glub, glub -äänet, jotka viimeistään ilmoittavat, että työpäivä on ohi ja nyt on aika rentoutua. Pullo on melko korkea ja kapea, ja koska sinne mahtuu vain kolmannes litra olutta, se on juuri sopiva janojuoma työpäivän jälkeen: se ei ehdi lämmetä ennen kuin se on jo loppu, eikä siitä juurikaan humallu.

Tämän pullon suunnittelussa on selvästi nähty hieman vaivaa. Pullon muoto on kaunis ja sen kruunaa kohokirjaimin kirjoitettu Barcelona ja 1876. Jopa pullon huippu ja suu on muotoilut hienosti viimeistellen pullon tyylikkään ilmeen. Pullon punainen ja pieni etiketti on yksinkertaisuudessaan kaunis ja tyylikäs, ja se sopii upeasti ruskean pullon koristeeksi. Myös valkoinen teksti ja kultainen tähti sopivat täydellisesti punaiseen etikettiin ja tummaan pulloon.

Maultaan espanjalainen Estrella on tavallinen vaalea lager. Maku on kohtalaisen mieto, mutta hyvin raikas. Tämä olut pitää juoda kylmänä ja heti avaamisen jälkeen. Oluen maussa on ripaus sitruunaa, mikä lisää entisestään Estrellan raikkautta. Estrella nauttiessa huomaa, kuinka oluen maku, pullon muotoilu ja etiketti luovat yhdessä toimivan kokonaisuuden, joka nostaa olutnautinnon uudelle tasolle. Estrella on nimensä veroinen, tähti.