Leffe Blonde

Ravintolassa maanantai-iltana noin kello 19.45.

– Alkupalaksi ottaisin ton Halloumijuuston salaattipedillä, pääruoaksi ahvenen uusilla perunoilla ja jälkkäriksi creme bruleen. Mikä olut mahtaisi sopia ton ahvenen kanssa?

Tarjoilija selkeästi yllättyy kysymyksestäni, ja silmät lähes pyörivät hänen päässään.

– Tota... ehkä Pilsner Urquell voisi käydä.

– Olisiko jotain vähän erikoisempaa olutta?

– No, sitten ehkä toi vaalea Leffe.

– Mä otan sen.

Tarjoilija tuo kapean hienostuneen Leffe-pullon pöytään ja kaataa viinilasin puolilleen belgialaista lageria. Väriltään tämä 6,6 volttinen olut on keltaista, erittäin keltaista. Vaahto on valkoista.

Maultaan Leffe Blonde on hienostunutta ja raikasta. Raikkaassa maussa on selkeää hedelmäisyyttä, ja jälkimaussa makeutta ja ripaus hunajaa. Ahvenen kanssa Leffe ei kyllä ole paras valinta, olisi ehkä pitänyt ottaa valkkaria niin kuin yleensä kalan kanssa hörpätään. Leffe sopii parhaiten lauantai-iltapäivään nautittavaksi Belgialaisen vanhan kaupungin aurinkoisella terassilla auringon paistaessa ja turistien käyskennellessä kaupungin vanhoilla mukulakivillä. Tyylikäs, valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut tarjoilija kantaa pullon tyylikkäästi tarjottimella terasille ja kumoaa oluen hienoon lasiin.

Leffe on pullotettu hienostuneeseen kolmanneslitran pulloon, jossa on kullanväristä metallipaperia pullonkaulan ja korkin ympärillä. Hyvin hienostunutta, vähän kuin skumppaa pikkupullosta. Pullo on hyvin kapea ja siihen tartutaan kepeästi sormilla, eikä kahmaista kouraan kuten Dark Siden miehekäs, jämäkkä pullo. Pullon hienostuneisuutta korostaa vielä kultaiset etiketit, jotka korostavat Leffen ylhäistä ilmettä. Tämä olut on selvästi tarkoitettu nautittavaksi hienostuneesti lasista, eikä pullon suusta hörppäämällä.

Leffen raikkaalla ja hedelmällisellä maualla on varmasti ystävänsä, mutta tämän oluenmaistajan makunystyröissä Leffe Blonde ei herätä sellaisia väristyksiä, joita erinomainen olut saa aikaan.

Tämän viikon kuvasta vastaa luontokuvaajana erityisesti kunnostautunut Lasse Ylisaari.

Bishops Finger

Jälleen silmiini osui baarin monipuolisessa olutvalikoimasta englantilainen olut, joka on pantu maailman vanhimmassa panimossa. Tuntuu, että lähes joka kolmas olut on pantu maailman vanhimmassa panimossa, oli panimo sitten luostaripanimo tai normaali panimo. Onko sitten panimon vanhuus joku tae oluen laadukkuudesta? Onko 1600-luvulla aloitettu panimotoiminta jotenkin laadukkaampaa kuin 1700- tai 1800-luvulla aloitettu toiminta. Todennäköisesti kahdessa tai kolmessa sadassa vuodessa oppii panemaan olutta siinä missä neljässä sadassa. No, tiettyä arvokkuutta ja historian lehtien havinaa tietenkin tuo se, että olut on valmistettu maailman tai Englannin tai minkä maan tahansa vanhimmassa panimossa.

Tämä maailman vanhimmassa panimossa pantu olut oli siis Bishops Finger, joka on strong ale, ja siinä on rapeat 5,4 % alkoholia. Bishop tarjoillaan kirkkaassa pullossa, jota koristaa etiketit, joiden värimaailma koostuu mustasta, kullasta ja violetista. Pirteän violetti väri pistikin silmääni baaritiskiin nojaillessani. Violetti ei ehkä ole kaikkein perinteisin olutetiketin väritys, mutta ainakin se herättää huomiota.

Erityistä Bishops Fingersissä oli se, että sen valkoinen vaahto säilyi lähes viimeiseen kulaukseen asti. Oliko vaikutusta kenties sillä, että ammattitaitoinen baarimikko kaatoi sen puhtaaseen ja viileään oluttuoppiin oikeaoppisesti, vai onko tämän strong alen vaahto jotenkin erityisen kestävää. Mielenkiintoista se kuitenkin oli, se vaahdon sinnikäs taistelu katoamista vastaan.

Maultaan Bishop on rikas ja moniulotteinen. Maussa on ripaus hedelmällisyyttä ja minun mielestäni myös marjaisuutta. Kohtalaista katkeruutta maussa oli myös, mikä ei miellytä varmasti kaikkia tämän engelsmannin nautiskelijoita. Hapokkuuttakin löytyi, joten mielenkiintoiseksi kokemukseksi tämä olut osoittautui. Ei ehkä ihan niitä parhaita strong aleja, joita olen tässä kuukausien saatossa maistellut, mutta kuitenkin hyvää ylempää keskitasoa kuten Tottenham Hotspurs juuri alkaneessa Englannin valioliigassa.

Robinson's Old Tom

Tällä kertaa poikkesin paikalliseen Alkoon hakemaan jotain mielenkiintoista ja uutta olutkokemusta. Alkossa on kohtalaisen laajat olutvalikoimat, ainakin tällaiselle aloittelevalle oluenmaistelijalle, joten hyllyt lähes notkuivat mielenkiintoisen näköisiä oluita. Aikani erilaisia ja eri maista tulevia pulloja silmäiltyäni silmäni iskeytyivät tyylikkääseen ja mielenkiintoisen näköiseen pulloon – Robinson's Old Tomiin. Kyseinen olut tulee Englannista ja sisältää hurjat 8,5 prosenttia alkoholia. Näin vahvaa olutta en ole tainnut koskaan juoda. Old Tom on ns. old ale eli "vanha ale", ja etiketin mukaan valittu maailman parhaaksi aleksi, joten ei mistään turhasta oluesta taida olla kyse vanhan Tomin kohdalla.

Tämä Englannin laatuolut on pullotettu todella upeaan pulloon, joka on melko matala, mutta leveä. Pulloa koristavat useat eri kohokirjoitukset, ja pullon kaunis muoto hivelee silmää. Robinson's Old Tomissa on kaksi melko pienikokoista etikettiä, toinen pullon kaulassa ja toinen keskivartalossa, jotka ovat melko yksinkertaisia, mutta tyylikkäitä. Tummaa pulloon sopii mainiosti mustat etiketit, joissa on jämäkällä kultaisella fontilla oluen nimi. Ja mikä voisi ollakaan mainiompi nimi perinteiselle oluelle kuin Old Tom. Vanha kunnon Old Tom. Mainio nimi.

Sitten siihen pääasiaan, eli olueen ja sen makuun. Old Tom on väriltään erittäin tummaa, lähes mustaa. Vaahtoa syntyy ihan mukavasti. Maultaan tämä englantilainen on vivahteikas ja sopivan maukas, mutta oluen kaikki eri aromit eivät ole ehkä aivan täydellisesti tasapainossa, mikä vähän häiritsee. Jälkimakua löytyy jonkin verran, mutta en huomannut makustella sitä riittävästi, jotta siitä voisi tässä jotain sanoa. Oluen maussa on jotain hieman karvasta tai kitkerää, mutta en osaa oikein sanoa mitä. Pullon etiketissä lukee, että maussa on pippuria, eli sitä se sitten kai oli. Kokonaisuutena maukas olut, joka on pullotettu hienoon ja tyylikkääseen pulloon.

Weltenburger Kloster Barock Dunkel

Raamikkaat naiset pyörähtelevät kiekkoringissä, kiekot lentelevät pitkiä kaaria, napsin pistaasipähkinöitä ja hörpin olutta, joka on valmistettu maailman vanhimmassa luostaripanimossa. Mikä voisi olla parempaa? Ehkä jokin.

Weltenburger Kloster Barock Dunkel on tumma lager-olut, joka on pullotettu ruskeaan puolen litran pulloon. Muodoltaan pullo on vähän niin kuin suomalainen olutpullo, joka on venytetty puolen litran kokoiseksi. Aika tylsän näköinen.

Etiketissä on kyllä jo vanhalle luostarioluelle sopivaa arvokkuutta ja historiallista ilmettä punaisine risteineen, vanhahtavine typografioineen ja valkoisine taustaväreineen, joita ympäröi punaiset ja kultaiset reunukset.

Väriltään tämä Saksan ylpeys on tummanruskeaa ja vaahtoa syntyy mukavasti, kun oluen kaataa reiluun puolenlitran oluttuoppiin. Vaahto säilyy oluen pinnalla kohtalaisen hyvin ja on väriltään laimean maitokahvin väristä. Vaahto on kivan kuohkeaa.

Weltenburger Kloster Barock Dunkel on erittäin laadukas ja tasapainoinen olut, jossa on makua, raikkautta ja hapokkuutta juuri oikeassa suhteessa. Jälkimakuakin löytyy sopivasti, joten maku elämys täyttyy juuri sopivasti. Olisiko mauassa jonkinlaista vehnäisyyttä, vai onko kyseessä se kuuluisa humala tai mallas.

Tämä olut maistuu erittäin hyvin ihan sellaisenaan tai erilaisten pähkinöiden kanssa. Voin myös kuvitella, kuinka maukas grilliruoka sopii tämän oluen kanssa kuin nenä päähän.