Bishops Finger

Jälleen silmiini osui baarin monipuolisessa olutvalikoimasta englantilainen olut, joka on pantu maailman vanhimmassa panimossa. Tuntuu, että lähes joka kolmas olut on pantu maailman vanhimmassa panimossa, oli panimo sitten luostaripanimo tai normaali panimo. Onko sitten panimon vanhuus joku tae oluen laadukkuudesta? Onko 1600-luvulla aloitettu panimotoiminta jotenkin laadukkaampaa kuin 1700- tai 1800-luvulla aloitettu toiminta. Todennäköisesti kahdessa tai kolmessa sadassa vuodessa oppii panemaan olutta siinä missä neljässä sadassa. No, tiettyä arvokkuutta ja historian lehtien havinaa tietenkin tuo se, että olut on valmistettu maailman tai Englannin tai minkä maan tahansa vanhimmassa panimossa.

Tämä maailman vanhimmassa panimossa pantu olut oli siis Bishops Finger, joka on strong ale, ja siinä on rapeat 5,4 % alkoholia. Bishop tarjoillaan kirkkaassa pullossa, jota koristaa etiketit, joiden värimaailma koostuu mustasta, kullasta ja violetista. Pirteän violetti väri pistikin silmääni baaritiskiin nojaillessani. Violetti ei ehkä ole kaikkein perinteisin olutetiketin väritys, mutta ainakin se herättää huomiota.

Erityistä Bishops Fingersissä oli se, että sen valkoinen vaahto säilyi lähes viimeiseen kulaukseen asti. Oliko vaikutusta kenties sillä, että ammattitaitoinen baarimikko kaatoi sen puhtaaseen ja viileään oluttuoppiin oikeaoppisesti, vai onko tämän strong alen vaahto jotenkin erityisen kestävää. Mielenkiintoista se kuitenkin oli, se vaahdon sinnikäs taistelu katoamista vastaan.

Maultaan Bishop on rikas ja moniulotteinen. Maussa on ripaus hedelmällisyyttä ja minun mielestäni myös marjaisuutta. Kohtalaista katkeruutta maussa oli myös, mikä ei miellytä varmasti kaikkia tämän engelsmannin nautiskelijoita. Hapokkuuttakin löytyi, joten mielenkiintoiseksi kokemukseksi tämä olut osoittautui. Ei ehkä ihan niitä parhaita strong aleja, joita olen tässä kuukausien saatossa maistellut, mutta kuitenkin hyvää ylempää keskitasoa kuten Tottenham Hotspurs juuri alkaneessa Englannin valioliigassa.