maanantai 13. elokuuta 2012

Robinson's Old Tom

Tällä kertaa poikkesin paikalliseen Alkoon hakemaan jotain mielenkiintoista ja uutta olutkokemusta. Alkossa on kohtalaisen laajat olutvalikoimat, ainakin tällaiselle aloittelevalle oluenmaistelijalle, joten hyllyt lähes notkuivat mielenkiintoisen näköisiä oluita. Aikani erilaisia ja eri maista tulevia pulloja silmäiltyäni silmäni iskeytyivät tyylikkääseen ja mielenkiintoisen näköiseen pulloon – Robinson's Old Tomiin. Kyseinen olut tulee Englannista ja sisältää hurjat 8,5 prosenttia alkoholia. Näin vahvaa olutta en ole tainnut koskaan juoda. Old Tom on ns. old ale eli "vanha ale", ja etiketin mukaan valittu maailman parhaaksi aleksi, joten ei mistään turhasta oluesta taida olla kyse vanhan Tomin kohdalla.

Tämä Englannin laatuolut on pullotettu todella upeaan pulloon, joka on melko matala, mutta leveä. Pulloa koristavat useat eri kohokirjoitukset, ja pullon kaunis muoto hivelee silmää. Robinson's Old Tomissa on kaksi melko pienikokoista etikettiä, toinen pullon kaulassa ja toinen keskivartalossa, jotka ovat melko yksinkertaisia, mutta tyylikkäitä. Tummaa pulloon sopii mainiosti mustat etiketit, joissa on jämäkällä kultaisella fontilla oluen nimi. Ja mikä voisi ollakaan mainiompi nimi perinteiselle oluelle kuin Old Tom. Vanha kunnon Old Tom. Mainio nimi.

Sitten siihen pääasiaan, eli olueen ja sen makuun. Old Tom on väriltään erittäin tummaa, lähes mustaa. Vaahtoa syntyy ihan mukavasti. Maultaan tämä englantilainen on vivahteikas ja sopivan maukas, mutta oluen kaikki eri aromit eivät ole ehkä aivan täydellisesti tasapainossa, mikä vähän häiritsee. Jälkimakua löytyy jonkin verran, mutta en huomannut makustella sitä riittävästi, jotta siitä voisi tässä jotain sanoa. Oluen maussa on jotain hieman karvasta tai kitkerää, mutta en osaa oikein sanoa mitä. Pullon etiketissä lukee, että maussa on pippuria, eli sitä se sitten kai oli. Kokonaisuutena maukas olut, joka on pullotettu hienoon ja tyylikkääseen pulloon.

2 kommenttia:

  1. Analyysi-Hannu on tällä kertaa onnistunut etenkin arvosteluun liittämässä kuvassaan. Tyylillisesti Hannun kuva lähentelee mise-en-abyme-estetiikkaa (kuulusin esimerkki kyseisestä tyylikeinosta on Velázquezin Las Meninas -maalaus). Leivänpaahtimen peilaava pinta luo realistisen, jopa häiritsevän tunnelman, jossa kiteytyy maskuuliinisuuden uudelleenmuovautuminen aikamme kyynisessä post-poliittisessa hengessä. Onneksi leivänpaahtimen pinnalta on hahmoteltavissa toiveikkuuden valoa säteilevä oviaukko.

    -Thommen

    VastaaPoista
  2. Ei voi muuta kuin ihailla tuota Thommenin säteilevää analyysiä ja viiltävää kynää, jolla hän muotoilee nämä kommenttinsa kauniiseen, jopa runolliseen muotoon.

    VastaaPoista