Kyllä se joskus vähän voimille ottaa, kun viime julkaisustsa on jo aikaa. Mutta ei nyt valiteta liikaa, ihan mukavaa oluenjuonti ja siitä kirjoittaminen tai piirtäminen yleensä on.
Kiitos Lagerbärs kehuista, mutta mun olisi pitänyt piirtää sarjakuvassa sarjakuvaa, eikä kirjoittaa tekstiä. Silloin kyseessä olisi ollut todellinen metabloggaaminen. Meniköhän se nyt oikein, nää metajutut on aika monimutkaisia. Thommen voisi ehkä vastata tällaiseen syvällisempään ja haastavampaan kysymykseen.
Lars on oikeassa, Hannu taas ihan vitun kujalla. Metabloggauksessa (eli mebbikses) nimenomaan viitataan bloggaukseen ylipäätään, bloggaukseen mediana. Kuvasi olisi, öö, meta- jos kuvaisit siinä sarjakuvan, kröhöm, piirtämistä. Lukekaa ÄBK (Ärsyttävien Blogikommentoijien Kausijulkaisuista) artikkelini metasatanismista ("Saatanan Satanistit!" 2007: 24-29), niin hiffaatte/snaijaatte miten tää homma menee. Ei tartte sit tuntemattomia ohikulkijoita tai työkavereita kiusata tällasillä turhanpäiväsillä käsite-sekoiluilla.
Ystävällisin terveisin ja kaikkien mielipiteitä tasapuolisesti kunnioittaen,
On sulla raskasta, kun käy oluenjuonti ja siitä kirjoittaminen (tai piirtäminen) työstä ;)
VastaaPoistaKyllä se joskus vähän voimille ottaa, kun viime julkaisustsa on jo aikaa. Mutta ei nyt valiteta liikaa, ihan mukavaa oluenjuonti ja siitä kirjoittaminen tai piirtäminen yleensä on.
VastaaPoistaJa se pitää vielä lisätä, että hieno esimerkki metabloggamisesta. Blogipäivitys blogin päivittämisestä :) jee jee
VastaaPoistaKiitos Lagerbärs kehuista, mutta mun olisi pitänyt piirtää sarjakuvassa sarjakuvaa, eikä kirjoittaa tekstiä. Silloin kyseessä olisi ollut todellinen metabloggaaminen. Meniköhän se nyt oikein, nää metajutut on aika monimutkaisia. Thommen voisi ehkä vastata tällaiseen syvällisempään ja haastavampaan kysymykseen.
VastaaPoistaLars on oikeassa, Hannu taas ihan vitun kujalla. Metabloggauksessa (eli mebbikses) nimenomaan viitataan bloggaukseen ylipäätään, bloggaukseen mediana. Kuvasi olisi, öö, meta- jos kuvaisit siinä sarjakuvan, kröhöm, piirtämistä. Lukekaa ÄBK (Ärsyttävien Blogikommentoijien Kausijulkaisuista) artikkelini metasatanismista ("Saatanan Satanistit!" 2007: 24-29), niin hiffaatte/snaijaatte miten tää homma menee. Ei tartte sit tuntemattomia ohikulkijoita tai työkavereita kiusata tällasillä turhanpäiväsillä käsite-sekoiluilla.
VastaaPoistaYstävällisin terveisin ja kaikkien mielipiteitä tasapuolisesti kunnioittaen,
Thommen
Kiitos avartavasta kommentista, joka oli sekavuudessaan jo lähellä käsittämätöntä.
PoistaPs.
VastaaPoistasöin just metavurstileivän.
Thommen
Hyvä havainto. Olisiko muita vastaavia heittää. Pesin tuulilasin just metanolilla.
Poista